Studio Ghiblin perustajat Hayao Miyazaki ja Isao Takahata suunnittelivat Kätkijöiden filmatisointia legendojen mukaan ensimmäistä kertaa jo 40 vuotta sitten. 1973…
Studio Ghiblin perustajat Hayao Miyazaki ja Isao Takahata suunnittelivat Kätkijöiden filmatisointia legendojen mukaan ensimmäistä kertaa jo 40 vuotta sitten. 1973 syntynyt Hiromasa Yonebayashi on kaikkien aikojen nuorin Ghibli –studiolla ohjaajan hommiin päässyt animaattori.
Hän liittyi Ghiblin riveihin nähtyään Sydämen kuiskauksen, ja on ollut mukana yhä vaativammissa animaatiotehtävissä Naapurini Yamadasta ja Prinsessa Mononokesta alkaen, mukaan lukien viime vuosien suurtuotannot Henkien kätkemä, Liikkuva linna ja Ponyo: siinä Yonebayashi oli vastuussa hurjasta kohtauksesta jossa pikku Ponyo juoksee aalloilla. Kyseessä on siis esikoisohjaaja, joka on samaan aikaan veteraani.
Hayao Miyazakin käsikirjoitus pohjaa Mary Nortonin Kätkijät –romaaniin, joka ilmestyy uudelleen suomeksi elokuvan kunniaksi. Elokuvan tarina on siirretty 50-luvun Englannista nykypäivien Japaniin. Elokuvan tapahtumapaikkana on omakotialue suuren kaupungin tuntumassa. Seutu muistuttaa yllättävän paljon Ghibli-studion kotiseutua Koganeita Tokion laidalla.
Nuori Arietta asustelee perheensä kanssa ´inhimalisten´ lattialautojen alla. 14-vuoden ikään tultuaan hän pääsee isänsä mukaan lainausmatkalle. Arietta kohtaa tavallisen kokoisen pojan Sho´n. Kätkijöiden ensimmäisen säännön mukaan ikinä ei saisi antaa ´inhimalisten´ nähdä itseään, mutta Arietta ei voi olla kuuntelematta sydämensä ääntä. Nuorten välillä leimahtaa kiintymys, joka auttaa kumpaakin löytämään paremmin itsensä.
Klassinen tarina on täynnä Ghibli -magiaa. Ranskalainen säveltäjä ja laulaja Cecile Corbel on tehnyt ajattoman musiikin sekä kauniin tunnuslaulun, jonka hän esittää itse englanniksi ja japaniksi. Esineiden ja asioiden poikkeukselliset mittakaavat avaavat huvittavia ja jännittäviä perspektiivejä tarinaan.
* * * * -Metro
* * * * -Seiska
* * * * -Hbl
* * * * -AL
* * * * "ihastuttaa viattomuudellaan ja välittömän yltäkylläisellä kauneudellaan. Hayao Miyazakin kädenjälki näkyy tarinan satumaisessa kiehtovuudessa... animaatiohelmi" -Episodi
* * * * "Kätkijät on Ghibli-studion hienoimpia töitä ja animaatioelokuvaa parhaimmillaan" -IS
* * * * "kauniimmin kasvattavaa ja tunteita koskettelevaa elokuvaa saa hakea" -TS
"Ei ole täydellisempää todellisuuspakoa kuin Studio Ghiblin elokuvat" -Image
"upean värikylläinen ja kaunis elokuva... Kaikenikäisille sopivassa elokuvassa on passelisti seikkailua ja huumoria" -Aku Ankka
"Kätkijät hehkuu kaunista ja koskettavaa animaation taikaa" -Kauppalehti
28.10.2011
"Tuctr ali aeni sollicki muis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit."
- Time Magazine
"Duis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sollicki."
- Wired Magazine
"Lorem Ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sle klic conse quat ipsutis sem nibh id elit. Duis selnbh."
- The Guardian