Bekas

Bekas

Ruotsalaisen Karzan Kaderin esikoiselokuva BEKAS on draama kahdesta orpopojasta, jotka yrittävät päästä Kurdistanista Yhdysvaltoihin toteuttaakseen suurimman haavensa: he haluavat tavata Teräsmiehen. Ohjaaja-käsikirjoittaja Karzan Kader voitti opiskelija-Oscarin vuonna 2011 lyhytelokuvasta, johon BEKAS perustuu.

BEKAS tapahtuu Irakin kurdilaisessa osassa 90-luvun alussa. Saddam Hussein painostaa aluetta armottomasti ja kaksi koditonta kurdipoikaa, Dana ja Zana, taistelevat pysyäkseen hengissä. Eräänä päivänä he onnistuvat pääsemään paikallisen elokuvateatterin katolle ja näkevät salaa vilauksen elokuvasta ”Teräsmies”. Kokemuksen innoittamina he päättävät lähteä Amerikkaan etsimään supersankaria.

BEKAS kuvattiin arabikevään aikaan ja kuvausvaihe oli dramaattinen. Ensimmäinen kuvausyritys tapahtui alkuvuonna 2011 ja se jouduttiin keskeyttämään ennen kuin yhtään kohtausta oli saatu purkkiin kuvausryhmän jouduttua keskelle väkivaltaisia mielenosoituksia ja ammuskelua Sulaymania-nimisessä kaupungissa.

BEKAS sai Ruotsin ensi-iltansa marraskuun lopulla 2012. Karzan Kader sai kunniamaininnan Tukholman elokuvafestivaaleilla samana vuonna. Elokuvan oikeudet on myyty 13 maahan.