Nader ja Simin: Ero

Keskiluokkainen pariskunta Nader ja Simin suunnittelevat muuttavansa Iranista Eurooppaan 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Kun Nader ilmoittaakin halunsa jäädä hoitamaan Alzheimeria sairastavaa…

Nader ja Simin: Ero

Keskiluokkainen pariskunta Nader ja Simin suunnittelevat muuttavansa Iranista Eurooppaan 11-vuotiaan tyttärensä kanssa. Kun Nader ilmoittaakin halunsa jäädä hoitamaan Alzheimeria sairastavaa isäänsä, Simin hakee avioeroa aikomuksenaan lähteä maasta tyttärensä kanssa. Jännitteet kiristyvät entisestään kun Nader palkkaa hoitajan isälleen ja aiheuttaa näin aivan uusia ongelmia jo katkeamispisteessä olevalle suhteelle.

Asghar Farhadin ohjaama psykologinen draama palkittiin Berliinin kansainvälisillä elokuvajuhlilla parhaana elokuvana 2011.

2 OSCARIN EHDOKAS!
– paras ulkomainen elokuva
– paras alkup. käsikirjoitus

ARHADI KATTAA VALKOKANKAALLE kohtauksia eräästä avioerosta. Kaoottinen, trillerin lailla etenevä tarina saisi epäilemättä Hitchcockin nostamaan hattua. Pienistä kohtalon käänteistä kasvaa vääjäämättä elämän ja kuoleman kysymyksiä. Farhadin viidennen ohjauksen vahvuus hätkähdyttää. Tarina on sekä universaali, kahden eri tavoilla tyttärelleen hyvää tarkoittavan vanhemman kamppailu että erityisen paljastava kuvaus elämästä modernissa Teheranissa.

Tavattoman intensiivisten näyttelijöiden kyydissä aika katoaa. Katsoja tuntee olevansa vuorotellen ja jopa samanaikaisesti kaikkien osapuolten kannalla. Päähenkilöt rimpuilevat ylpeyden, moraalin, uskonnon, rahan ja kunnian hämähäkinverkkojen vankina. Yhteiskunnasta voi selvitä hengissä, kunhan oppii valehtelemaan, näyttäisi olevan tarinan kiteytys. Mutta millä ehdoilla se voisi olla hyväksyttävää?

Iranilaisen Farhadin teos kahmi kaikki pääpalkinnot Berliinin elokuvajuhlilla helmikuussa. Ranskan ensi-illasta tuli menestys viime kesänä. Esityskopioita lisättiin joka viikko ensimmäisen kuukauden ajan. odotetaan Ranskassa jopa miljoonaa katsojaa. Juuri tällaiset yllätykset ovat koko riippumattoman elokuva-alan elämän suola, luovuuden kipinä ja ehtymättömien legendojen lähde.

ARVOSTELUT

* * * * * -City
* * * * * "ansaitsee kaikki saamansa palkinnot ja ylistyspuheet" -Voima
* * * * -Me Naiset
"väkevä elokuva etenee hurjalla vauhdilla" -Olivia

Asghar Farhadi
xx min
2010
Persia
suomi, ruotsi
Ikäraja ei vielä tiedossa Voi aihetuttaa ahdistusta
d

"Tuctr ali aeni sollicki muis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit."

- Time Magazine

d

"Duis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sollicki."

- Wired Magazine

d

"Lorem Ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sle klic conse quat ipsutis sem nibh id elit. Duis selnbh."

- The Guardian