Polisse

Maiwenn aloitti uransa Luc Bessonin kameran edessä. Legendaarisessa Leonissa Maiwennin roolinimi oli ´Ouin Ouin´, englanniksi kredu on vähättelevässä muodossa Blonde…

Polisse

Maiwenn aloitti uransa Luc Bessonin kameran edessä. Legendaarisessa Leonissa Maiwennin roolinimi oli ´Ouin Ouin´, englanniksi kredu on vähättelevässä muodossa Blonde Babe. Niistä ajoista on tultu melkoinen matka, kun Maiwenn vastaanotti toukokuussa ohjaajana, käsikirjoittajana ja näyttelijänä Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjan Grand Prix –palkinnon elokuvastaan Poliss.

Tällä hetkellä Maiwenn on Ranskan puhutuimpia elokuvantekijöitä.

1976 syntynyt Isilde Le Bescon sisar käyttää yleensä vain yhtä nimeä, Maiwenn. Hänen äitinsä oli teatterinäyttelijä. Maiwenn jätti mallin ja näyttelijän uran saatuaan lapsen 16-vuotiaana. Jenkeissä vietetyn tauon jälkeen hän palasi Pariisiin, esiintyi aluksi komediateattereissa, siirtyi sitten yhä tiiviimmin elokuvan pariin, aluksi näytteljänä. Suurempia rooleja nähtiin mm Alexandre Ajan kauhuelokuvassa Haute Tension ja Luc Bessonin Viides elementti –fantasiassa.

Maiwenn halusi nähdä kameran myös toiselta puolen. Omasta lyhytelokuvasta kasvoi hysteerinen omaelämäkerrallinen ja perin ranskalainen esikoispitkä Pardonnez-moi (Anteeksi, 2006), jossa on railakkaan kotielokuvan piirteitä.

Toinen oma ohjaus Le bal des actrices (Näyttelijättärien juhlat, 2009) on tavallaan fiktiivinen uusintaversio esikoisen teemoista, naisten keskinäisestä korventavasta kinailusta ja kaikenkorvaavasta solidaarisuudesta.

Naisia hermoromahduksen partaalla

Naisista hermoromahduksen partaalla keskeisen teemansa rakentanut näyttelijä-kirjoittaja-ohjaaja Maiwenn nousi keväällä Cannesin festivaalien puheenaiheeksi. Särmikäs Poliss (nimen kirjoitusasu tulee Maiwennin oman lapsen kirjoitusvirheestä) on samaan aikaan intensiivinen ja yltiöpäisen improvisoitu, se pystyy ajamaan tiukan draaman ohituskaistalla ja horjahtelemaan sivuraitelle momentumiaan menettämättä.

Isoa henkilökaartia pyörittävä Poliss survoo katsojan poliisin lastensuojeluyksikön jokapäiväiseen lihamyllyyn. Maiwenn on saanut raadollisesta aiheesta aikaan merkillisellä tavalla inhimillisen, koskettavan ja jopa kohottavan elokuvan. Ryhmän kuvaus on niin intensiivistä. Raskas työ vaatii raskaat huvit. Tiimin jokainen jäsen on eroamassa, aloittamassa uutta suhdetta, tai muuten vain takki auki.

Erityisesti kannattaa pitää silmällä Joeystarrin levotonta ja sydäntäriipaisevaa roolisuoritusta ryhmän kuumapäisenä mutta sydämellisenä sieluna. Maiwenn itse esittää valokuvaajaa, joka tulee sisäministeriön määräyksestä seuraamaan lastensuojeluyksikön työtä, eli seuraa näitä kaduille ja kujille kaikkein häijyimpiinkin hetkiin.
Tarina taiteilee yleisen ja yksityisen rajoilla. Joeystarr on siviilissä putkareissuistaan tunnettu, poliisista räyhäävä Ranskan eturivin räppäri, joka näyttelee nyt poliisia. Joeystarrin ja Maiwennin henkilöhahmojen välillä //SPOILERWARNING// leimahtaa suhde, jonka kuvaamista on saattanut helpottaa – tai hankaloittaa – se että arvon artistit ovat olleet jo pitkään pariskunta.
Poliss hätkähdyttää railakkaalla ja äärettömän epäkorrektilla huumorilla. Toisen käsikirjoittajan Emmanuelle Bercot´n (Backstage –elokuvan ohjaaja) mukaan hillitön nauru on ryhmän käsittelemien rumien aiheiden ja poliisin kuluttavan työtaakan välttämätön vastapaino, ei tuollaista elämää muuten kestäisi.

Maiwenn vietti runsaasti aikaa kaduilla, etulinjassa poliisin kanssa, ennen kuin kävi käsikirjoituksen kimppuun. Yksikössä on runsaasti naispoliiseja, mutta Maiwenn ei pelaa kummankaan sukupuolen ehdoilla. Todenmakuiset henkilöt ovat fiktiivisiä, vaikka tarina sisältää todellisia, Pariisin lastensuojelupoliisin käsittelemiä tapauksia.

[Mika Siltala]

”A Parisian Child Protection Unit gets the gritty group-portrait treatment in “Polisse,” the third feature from actress-helmer Maiwenn. Crimes against minors, often vice-related, are the harrowing day-to-day reality of this motley group of cops, who face their work with a necessary dose of humor and the more-than-occasional breakdown … rough edges are very much part of pic’s fabric and charm … The details of the vice-related cases, many of them shocking even for seasoned vets like the ones portrayed here, are not as important as the effect they have on the cops, who try to continue living their own lives as best they can while doing a job that confronts them with bottom-of-the-barrel humanity on a daily basis.” – Variety/ Boys van Hoeji

Tuotanto/Production: Alain Attal
Käsikirjoitus/Screenplay: Maiwenn, Emmanuelle Bercot
Kuvaus/Cinematographer: Claire Mathon, Jowan Le Besco
Leikkaus/Editor: Laure Gardette, Yann Dedet
Lavastus/Production Design: Nicolas de Boiscuille
Ääni/Sound: Nicolas Provost, Sandy Notarianni
Musiikki/Music: Stephen Warbeck
Näyttelijät/Cast: Karin Viard, Joeystarr, Marina Fois, Nicolas Duvauchelle, Karole ROcher, Emmanuelle Bercot, Frederic Pierrot, Arnaud Henriet, Naidra Ayadi, Jeremie Elkaim, Maiwenn

ARVOSTELUT

* * * * 1/2 -Me Naiset
* * * * -Metro
* * * * -IL
* * * * -AL
* * * * -Savon Sanomat
* * * * -Demari
* * * * 1/2 "yllättää kaikella sillä elämällä, joka hyppää filmiltä silmille... elokuva hyötyy loistavasta näyttelijäryhmästä" -Anna
* * * * "kannattaa nähdä" -Gloria
* * * * "paneutuu rankkaan aiheeseen kaunistelematta" -Miss Mix
"rosoa, yllättävää huumoria ja syvää inhimillistä totuutta" -Olivia
* * * * "väkevästi puhutteleva ja mieleenpainuva elokuva. Sen parhaat kohtaukset ovat suorastaan loistavia" -IS

Maïwenn
129 min
2011
ranska
suomi, ruotsi
Ikäraja ei vielä tiedossa Sisältää seksiä
d

"Tuctr ali aeni sollicki muis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit."

- Time Magazine

d

"Duis sed nibh vl a sit amet nibh vulpate. Lorem tu ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sollicki."

- Wired Magazine

d

"Lorem Ipsn gravida nibh vel velit auctr ali aeni sle klic conse quat ipsutis sem nibh id elit. Duis selnbh."

- The Guardian